Mari Juote

Mari Juote

Minulle tietoisen hyväksyvän läsnäolon taidot  ja myötätuntotaidot ovat mielen ja kehon ravintoa.  Ne tuovat elämääni hyvää tekevää tasapainoa ja myönteisyyttä. Erityisenä tukena ne ovat elämän käännekohdissa. Ja toisaalta tavallinen arkeni yrittäjänä, puolisona tai vahnempana haastaa ja tarjoaa monenlaisia hetkiä itsensä lempeään kohtaamiseen.

Nämä taidot ovat kasvattaneet herkkyyttäni toimia ohjaana, rohkeutta kuulla itseäni ja rakentaa oman näköistä tietä.

Työni ilo ja sydän ovat ihmisten kohtaaminen ja läsnäolo. Uskon ihmettelevään mieleen ja pysähtymisen merkitykseen –  hetket kun ihmisten kokemukset ja oivallukset synnyttävät eteenpäin vieviä polkuja, voimavaroja, kasvua.

Hyvään elämään on yhtä monta vastausta kuin on kysyjää. Aina ei ole helppoja ratkaisuja tai oikotietä omaan tilanteeseen. Juuri silloin myötätunto, lämpö ja ystävällisyys itseä kohtaan sekä oman ainutkertaisuuden näkeminen auttavat rakentamaan omannäköistä hyvää elämää, joka säteilee myös muille.

Oppimisesta innostuminen ja oma kehittyminen ovat inspiraation lähteeni. Löydän itseni uudelleen ja uudelleen oppimassa ja opiskelemassa uutta. Ennen yrittäjän polkuani toimin yli 15 vuotta valmentajana, ohjaajana ja monenlaisten oppimisprosessien rakentajana Helsingin yliopiston täydennyskoulutuksessa.

TaitoBa on meidän yhteinen kotipesä. Verkostoamme yhdistäää ratkaisukeskeisyys ja positiivinen psykologia, joista ammennamme koeteltua ja tutkittua tietoa hyvästä elämästä. Mindfulness ja itsemyötätunnon teemat rikastavat ja tukevat näitä teemoja hienosti. Myös resilienssin teema liittyy niihin läheisesti.

Löydät minut myös viisataskeleet.fi -sivuilta.  Yksilövalmennuksissa saat tukea muutokseen sekä tilaa pohtia vaihtoehtoja, jotka auttavat sinua luomaan rikasta ja hyvää elämää.  Viisaat Askeleet™ -yhteisövalmennus on luomisen prosessi, ja tavoitteen todeksi tekemisen polku, joka vie sinut lähemmäs unelmaasi. Tukenasi on yhteisö. Valmennan ja työnohjaan niin ryhmiä, yksilöitä kuin työyhteisöjä.

Keskeiset koulutukseni pähkinänkuoressa:

Mielivoimala podcastissa Mari juttelee Terhi Mäkiniemen kanssa itsemyötätunnosta

Nyyti ry:n nyyticastissa vieraana Mari  ja Nyyti ry:n asiantuntija Sini Forrsell puhumassa itsemyötätunnon merkityksestä ja keinoista.

Tutustu myös Leenan osaamiseen.