Vietimme pari päivää mindfulness-ohjaajakoulutuksemme retriitin merkeissä ja siitä hiljaisuudessa reilun vuorokauden. Puhumatta, kännykättä, läppärittä, ilman tv:tä, lukemista tai muita virikkeitä. Päivänpolttavat uutiset saivat kaikessa rauhassa odottaa seuraavaan päivään. Aistimme kevään keikkuvaa tuloa. Vaihtelevia säätiloja, vaihtelevia mielialoja. Hiljaisuuden aikaan sisältyi ohjattuja läsnäolo- ja myötätuntoharjoitteita, kävelyä ympäröivässä luonnossa, kehonhuoltoa, ravitsevaa ruokaa, lepoa.
Hiljaisuudesta puheen pariin tullessa tuli esiin, kuinka erilaisia kokemuksia huoneeseen mahtui. Osa koki hiljaisuuden armeliaana ja lempeänä, tervetulleena pysähdyksenä, mahdollisuutena kuulla omia ajatuksia ja tuntoja eri tavoin kuin arjen pyörityksessä. Toisaalta hiljaisuus läsnäolo- ja myötätuntoharjoituksineen saattoi tuoda mukanaan myös vaikeita ajatuksia, muistoja ja tunteita. Olo ei ollut ehkä odotusten mukaisesti keventynyt vaan mieleen oli hiipinyt huolia tai alakuloa.
Vaikka pysähtyminen ja myötätunto voi tuoda tilaa vaikeiden ajatusten ja tunteiden tulla tietoisuuteen, juuri myötätuntoisen suhtautumisen avulla niitä voi myös kohdata rakentavasti. Avaimena tähän on, että hyväksyvä suhtautuminen ja ymmärrys saa rakentua itselle sopivassa tahdissa. Usein se vie aikaa. Aivan vastaavastihan tietoinen pysähtyminen ja hidastaminen voi auttaa huomaamaan kehossa olevia jännityksiä. Kehoa kuunnellen huomaa esimerkiksi, että ovatpa lihakset kireämpiä kuin tajusikaan, ja olisi tarvetta venytellä.
Eli kun huomaa – ja välittää siitä mitä huomaa – on mahdollista toimia siten, että saa helpotusta ja apua oloonsa. Carl Rogersin sanoja mukaillen: kun hyväksymme itsemme sellaisina kuin olemme, on mahdollista muuttua / tehdä muutoksia.
Ystävällisyys avaa oven säröille ja kivuille tulla päivänvaloon
Miksi itsemme myötätuntoinen kohtaaminen voi toisinaan nostaa esiin epämukavia tuntemuksia ja tunteita? Useimmille on elämän mittaan kertynyt kipeitä kokemuksia, joita on joutunut työntämään syrjään. Kun ”avaa oven” ystävällisyydelle, voivat vanhat säröt, kivut, stressaavat kokemukset saada tilaa ja tulla ulos. Tämä ilmiö voi yllättää, ja sitä voi kutsua leimahdukseksi.Leimahdus –termi (englanniksi backdraft) viittaa hetkeen, joka syntyy esimerkiksi avattaessa ovi tilaan, jossa kytee tulipesä ja liekki leimahtaa nopeasti hapen voimasta.
Ystävällisen suhtautumisen voimasta silmiin nousee ehkä kyyneleitä, olo voi tuntua surulliselta tai haavoittuneelta. Yhtä lailla voi alkaa älyllistämään omaa kokemusta. Kaikenlaiset reaktiot ovat ymmärrettäviä. Ja etenkin silloin myötätuntoinen suhtautuminen on tarpeen. Voi kysyä ”mitä tarvitsen kokeakseni olevani turvassa”.
Leimahduksen hetkiin:
- Huomaa vahvin tunteesi ja vahvista tuntemus itsellesi myötätuntoisella äänellä: aah, tämä on surua.
- Tutki ja tunnustele missä tunne ilmenee kehossasi: ehkä kireytenä vatsassa tai onttoutena sydämessä. Voit antaa itsellesi vaikkapa tyynnytystä tai kannattelua tuovan kosketuksen.
- Suuntaa huomiosi kehon kohtaan, jossa tuntemukset ovat neutraaleja (esim. hengitys), tai tuntemuksiin kehon rajoilla (esim. aistimukset jalkapohjissa) tai tuo huomio johonkin itsesi ulkopuoliseen aistimukseen (esim. ääniin ympäristössä). Mitä kauemmaksi siirrät huomion kehostasi, sitä enemmän se helpottaa olotilaa.
Ankkuroi tietoisuus tavallisiin tekemisiin:
- Mieltä voi rauhoittaa myös suuntaamalla huomiota jokapäiväisiin aktiviteetteihin kuten astioiden tiskaamiseen, kävelylle lähtemiseen, pyöräilyyn.
- Kannattele itseäsi käytännön teoin, kuten ottamalla kuppi teetä, kuunnellen musiikkia tai soittamalla ystävälle.
- Voit viivytellä mielihyvää tuovassa tuoksussa, kosketuksessa, äänissä, näkymässä… ja antaa kokemuksen näin tallentua ja ravita.
Mitä hiljaisuudessa avautuukaan, ole sille avoin. Ole uteliaana ajatusten, tunteiden ja kehon tuntemusten viesteille. Kun häly ympärillä hiljenee, kuulet mikä juuri nyt on elämässäsi tärkeää.