Mikä kaikki jarruttelee itsemyötätuntoa? Ehkä sana itsessään tai siihen liittyvät väärinkäsitykset. 

Vähän kömpelö sana ei istu joka suuhun. Siihen voidaan liittää liikaa pehmeyttä ja periksi antamista. Kun edessä on tiukka palaveri tai kilpailu, josta on selvittävä hyvin tuloksin, itsemyötätunto kuulostaa höttöiseltä kukkahattu-puheelta. Sellaiseen ei ehkä ole kiva samaistua.

Jos olet kovin myötätuntoinen itseä kohtaan, saatko aikaan asioita tai pystytkö tiukassa paikassa pitämään puolesi, päästätkö itsesi liian helpolla. Huomaamatta voi toteuttaa uskomusta, että tekemisen on oltava kovaa ja kurinalaista. Jos ei työskentele paljon ja tiukasti eikä näe vaivaa, lopputulos ei voi olla hyvä. 

Kovin kaukana ei ole sekään ajatus, että en ole myötätunnon arvoinen. Uskomuksena voi olla, että ihmisen pitää olla riittävän hyvä ansaitakseen itsensä arvostamista ja lämmintä välittämistä itseltään. Silloin ei ole ehkä koskaan valmis. Jos epäonnistumiset eivät ole lupa itsemyötätuntoon, voi unohtua, että itsesääli ei ole synonyymi itsemyötätunnolle. Elämään kuuluu myös epäonnistuminen, lupa siihen. Sekin voi unohtua, että on asioita, joita emme voi kontrolloida. Kaikki ei ole itsestä kiinni. 

Tasapainottelua  sopivan vaativuuden ja rentouden välillä 

Entä jos kyseessä on jatkumo, jonka toisessa päässä ovat vaatimukset itseä kohtaan, itsensä kritisointi, keskustelu itsensä kanssa siitä, mitä kaikkea täytyy ja pitää. Toisessa päässä on höllentämisen ja irti päästämisen taito liiallisesta puskemisesta. Tarvitaan kykyä  tunnistaa missä kohden janalla liikkuu ja mikä on hyödyllistä juuri nyt. Tunnistatko hetket, joissa läikkyy yli kumpaan suuntaan vain? 

Kriittisyys ja vaativuus voivat olla sopivalla tavalla käytettynä hyödyllinen taito. Ylikäytettynä itsensä kritisointi, ylisuorittaminen tai liika tunnollisuus ohjaavat tekemiseen, jossa alkaa tennistermein puristamaan mailaa liian kovaa. Rentous katoaa. Palautumisen ja epäonnistumisten hetkissä ne aktivoivat sympaattista hermostoa ja taistele- pakene -systeemiä. 

Konkreettisesti tunnistat sen näin. Itsekritiikki aktivoi taistele -systeemin, ja kohteena on oma itse (kuten urheilijoiden itsesyytökset epäonnistumisen hetkellä). Vetäytyminen hankalissa hetkissä on puolestaan pakenemista: vaikkapa  inhimillinen halu, ettei tule nähdyksi epäonnistuneena. Asioiden ylianalysointi, vatvominen ja murehtiminen kuvastavat jähmettymistä. Mielen penkominen ja “miksi näin” -kysymyksen pohtiminen lisäävät harvoin mielenrauhaa ja hyvinvointia.

Jos itselle on vaikea antaa myötätuntoa, aloita hyvin pienestä

Höllentäminen ja pysähtyminen ovat parhaimmillaan viisautta ja taitoa. Itsemyötätunto ei ole kuitenkaan tekosyy asioiden tekemättä jättämiselle tai vastuun välttämiseen. 

Pikemminkin päinvastoin. Myötätuntoinen asennoituminen on vastuullista itsestä huolehtimista sekä rohkeutta nähdä asia sellaisena kuin se on ja kohdata tilanteeseen liittyviä vaikeitakin tunteita. Se heijastuu myös muihin. Jotta se olisi mahdollista turvallisesti, kannattaa herätellä lämmintä ja myötäelävää suhdetta itseen. Opetella hyväntahtoisia tulkintoja niin itseä kuin muita kohtaan.

Jos itselle on vaikea antaa myötätuntoa, aloita hyvin pienestä. Hankalassa tilanteessa voit kysyä, mitä ystävä tai henkilö, jota arvostat, sanoisi siihen. Mistä hän muistuttaisi, jos viestiä sävyttäisi lämpö ja ystävällisyys? Voitko ottaa viestin vastaan? 

Sopivalla tasapainolla

Mari ja Leena

Ps. Ilmaisella itsemyötätunnon minikurssilla saat keinoja muuttaa sisäistä puhettasi myötätuntoiseen suuntaan. Jaamme myös meidän suosikkiharjoituksia – tilaa se tästä.